Kiitos ihanasta kortista. Arvuuttella en voi mistä päin mahdat olal ja kuka, koska koko kortissa ei ollut leiman leimaa :)Siis olet todellinen mysterri.
Kiva kuulla, että olet jo vilkuillut blogianikin. Minut on todella helppo saada iloiselle miellelle. Olen vähään tyytyväinen.
Siis jännityksellä jään odottmaan mitä kaikkea sinä mahdat keksiä minulle.
perjantai 30. elokuuta 2013
sunnuntai 25. elokuuta 2013
noitien yö/viikonloppu
Oli sitten perjantaiasta kello 18.00- sunnuntai 23,45 ja minä sain omani jo valmiiksi, mutta ompelussa petraamista vielä. Siis tein ja purin kun en musitanut miten toi pussukka tehtiin ja sitten taas purin ja nyt sitten meni hermot ja annoin sen olla tälläinen kuin on.
keskiviikko 21. elokuuta 2013
Varis hyppäsi kassiin
Näin tein tässä pistoja joissa Varis istui oksalla ja mietin miten sen sitten viimeistelisin. Pitkän pohdinnan jälkeen siitä muotoutui kassiin kuva ja tässä se sitten on valmimiina. Varis matkaa vielä muile maille vierahille eli ei jää minulle itselleeni.
keskiviikko 14. elokuuta 2013
perjantai 19. heinäkuuta 2013
KYJY 2013 listani
Tässä tämä lista alkaa ja voi vielä muuttua ja aloitus ei ole sama kuin
numero jäjestys. Kaikki työt eivät ole vielä selvillä, mutta
toivottavasti ennen aloitusta on. Eli listaan niitä sitä mukaan kun
tiesän mitä aijon tehdä.
1- Lehmä lapaset aloitettu 19.7 kuva perässä kunhan kamera saadaan kotiin
2.Sukat ( mahdollisesti Polvi) aloitettu 27.6 valmiit 14.7
4.neuletakki vauvalle 31.7 kuva perässä
10. Laåaset aloitettu 19.7 kuva perässä kunhan kamera saadaan kotiin
11.Lapaset aloitettu 18.7 kuva perässä kunhan kamera saadaan kotiin
12.Sukat lapselle aloitettu 29-6 kuva tulosa perässä
15.Lapaset
( tehnyt juuri smanlaiset aikasiemmin) mutta nyt sopivammat ja unohdin
kuvata joten käytän ovanhaa kuvaa. Aloitettu 29.6 ja valmiit 1.7
18.
Kesäpipo Aloitettu 11.7 ja valmis 12.7 ( käytin vanhaa kuvaa kun pipo
meni jo saajallee, kun satuin olemaan siellä silloin kun se valmistui)
19.Lammas
pipo aloitettu 12.7 ja valmis 13.7 ( käytetty taas vanhaa kuvaa kun
sain sen kiireellä tänään lähtökuntoon kaverin siskon mukaan lappiin,
niin kuvaus ei onnistunut/ muistanut)
tiistai 9. heinäkuuta 2013
Lopultakin raportti kesäkassi vaihdosta ja valmistunut KYJY numero 8
Tälläisen kassin minä laitoin matkaan, mutta enpäs muista kenelle. Sen vaan muistan ettei hänellä ollut blogia laisinkaan.
Omani kesäkassini sain Katilta joka samalla oli tänä kebväänä minun snynikin. Kiitos oikein ihnasta kassista. Rakastan yli kaiken Purio batikkia. ja tää on niin mahtva väri. Kassi tulee kyllä suureen kulutukseen.
Ja kassin mukana tulelet Mandarit petit sopivat juuri seuraavaan projektiini oikein hyvin. teen kyseistä langasta juuri hametta ja tarkoitus olisi tehdä settiin vielä villatakkikin raidoilla ja nää virit sopivat passelisti mun hameen turkoosin kanssa jonka ajattelin ottaa viwelä päävriksi tuohon villatakkiinkin. Olet oikein ajatusten likija. Punaisen langan väri nyt ei ihan le oikea tässä kuvassa.
Sain ensimmäisen KYJYN tunikan valmiiksi joka on numero 8 ja se on minusta onnistunut ja anteeksi heti alkuunsa huono kuva.
Lankana on Meriino villa jota oli todella ihan kutoa. Langan nimeä nyt vaan en muista. Mutta muistaakseni sellainen väri mitä ei enään saa ( ainakaan tästä merkistä)
Omani kesäkassini sain Katilta joka samalla oli tänä kebväänä minun snynikin. Kiitos oikein ihnasta kassista. Rakastan yli kaiken Purio batikkia. ja tää on niin mahtva väri. Kassi tulee kyllä suureen kulutukseen.
Sain ensimmäisen KYJYN tunikan valmiiksi joka on numero 8 ja se on minusta onnistunut ja anteeksi heti alkuunsa huono kuva.
Lankana on Meriino villa jota oli todella ihan kutoa. Langan nimeä nyt vaan en muista. Mutta muistaakseni sellainen väri mitä ei enään saa ( ainakaan tästä merkistä)
| Etupuoli |
| Takapuoli |
| kuvio osuus |
lauantai 6. heinäkuuta 2013
Joko se joulupukki ovella kolkuttaa
No ei ihan vielä, vaikka joululahja valmiiksi tulikin eräälle lapsoselle.Tägän olen ajatellut laittaa mjukaan tuollaisen 20 €, että saa sitten itse ostaa mitä haluaa. Olen itse maalannut rasian joka oli alkujaan puun värinen.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
tässä Jonsukka kokeilujani sekä jusseja
osaltapuuttuu vuielä pari, mutta tulossa on ja tein kavertilleni myös jussi sukkia ja yhdetpunaiset jäänyt kuvaamati mutta haitari näissä o...
-
NOSTIN TÄTÄ JOTTA LOPUTKIN MUISTAISIVAT LAITTAA PAKETTINSA TULEMAAN ENNEN JOULUKUUN ALKUA! meilt'ä aiankin on vielä tulemati muutama l...
-
osaltapuuttuu vuielä pari, mutta tulossa on ja tein kavertilleni myös jussi sukkia ja yhdetpunaiset jäänyt kuvaamati mutta haitari näissä o...
-
No niin taas on syysku ja ajattelin laittaa pystyyn kahdelle tyttöselle joulukalenterin. Ensimmäiinen olisi kummitytölleni Ronajalle joka t...


