sunnuntai 20. elokuuta 2017

tässä Jonsukka kokeilujani sekä jusseja

osaltapuuttuu vuielä pari, mutta tulossa on ja tein kavertilleni myös jussi sukkia  ja yhdetpunaiset jäänyt kuvaamati mutta haitari näissä on vauvasta vaariin









lauantai 19. elokuuta 2017

Kaverille tehty toiveiden mukaan

Tein tälläiset sukat kaverillenu Tampereelle toiveiden mukaan. Nämä ovat Jonsukayt koossa 42/43. Lankana Salla turkoosi ja musta valkoinen on Nallea.

maanantai 12. kesäkuuta 2017

Sny paketti tullut

Ja kuva on kännys ja en saa sitä nyt tänne. Laitan heti kun pääsen siirtämään sen koneelle tai sitten emon kautta.

lauantai 10. kesäkuuta 2017

sunnuntai 21. toukokuuta 2017

Mattoja

Olen työn ohessa ollut ahkerasti kangaspuilla,joten en ole oikein muuta kerinnytkään tekeen.


Toukokuun sny paketti

Tuli jo aikoja sitten,mutta en ole valitettavasti kerinnyt/jaksanut blokata tänne. Kuvasta puuttuu valitettavasti jo syöty karkkipussi. Mistä sinä snytoesitkin että rakastan roosanauha sukkalankaa. Usein sukulaispoika täällä käydessään saa tuoda sitä mukaan minulle ja vielä oikein miun lempivärissä.


sunnuntai 14. toukokuuta 2017

sunnuntai 7. toukokuuta 2017

maanantai 1. toukokuuta 2017

Valmistunutta

En ole kerinnyt päivitteleen niitä tänne eli nyt kerralla useampi työ.
Ekaksi korvakoru kokeilu
Kortti ristpistoilla jemmaan
Villa takki kokeilu kokoa 56 cm
Ja ristipistoilla rasian kanteen kuva. Maaladin ensin puunvärisen rasian


torstai 13. huhtikuuta 2017

keskiviikko 12. huhtikuuta 2017

Huhtikuu

Paketti on kädessäni. Siis eilen tuli ja tänään hain. Kämmekkäät on juuri miulle sopivat ja lehteen pitää tutustua ajan kanssa. Huomaathan karkit syöty jo. Apuna oli kummityttöni.

Ja aloitin vielä tänään tälläisen

maanantai 10. huhtikuuta 2017

lauantai 1. huhtikuuta 2017

lauantai 25. maaliskuuta 2017

perjantai 10. maaliskuuta 2017

Kiitos sny

Sain eilen ilmoituksen paketista ja tänään pääsin noutamaan. Se oli juuri kuin minä olisin ollut kaupassa. Onnex en kerinnyt ostaan neuloja. Kaakao menee hyvin juuri tällä viikolla alkaneella kurssilla. Kumpa kerkeisin nyt aloittamaan jonsukat ku on niin kauniit langatkin.

tästä lähdettiin orsnssia kerää kerimään jännityksellä....
Kiitos sny tästä ihanasta ja juuri mun näköisestä paketista.


keskiviikko 8. maaliskuuta 2017

Tänä vuonna tehty suomi 100v vuoden kunniaksi syntyville lapsille sukkia

minä olen ottanut myös tähän osaa ja tehnyt oman panokseni joka on nyt eripuolilla suiomea saatavilla. Tässä olen käyttänyt pois omia varastoja, siis tätä hanketta varten en ole ostanut mitään lankaa. Kuvia lisäilen heti kun löydän niitä. Nämä oli nyt saatavilla heti

















tässä Jonsukka kokeilujani sekä jusseja

osaltapuuttuu vuielä pari, mutta tulossa on ja tein kavertilleni myös jussi sukkia  ja yhdetpunaiset jäänyt kuvaamati mutta haitari näissä o...