perjantai 27. kesäkuuta 2014

viimeinen sny paketti

Tuli jo juhannus viikolla, mutta suru uutinen on sotkenut rytmini. Joten tässä tulee vasta tämä päivitys tästä paketista ja siitä saan kiittää Piaa joka on blogiton.
Olit osannut valita tämän kertaisen paketin niin, ettei miun tarvinnut nyt lähtee ostaan uutta ratkojaa koska vanha jäi kauas kauas yhdelle kaverille ja sitten samoin olen hukannut todella monta mittanauhaa joten tääkin tuli todella kuin enemmän tarpeeseen.
Jahka saan monet työt valmiiksi niin  pitää tehdä tuosta langasta jotain ihanaa.

kattokaas mitä ihanaa tuossa peltirasiassa oli kun sen aukaisi


Sitten aikasemmin sain  kaksi kerää alpakkaa, joista toisen sain juuri äsken käytettyä Forssan sairaalan syöpäosastolle sytomyssyksi. Eli kiitos tästä langasta. Joku tämän myssyn saaja kiittää vielä sinua ihanasta langasta. Tämä siis tippui juuri puikoilta ja en ehtinyt edes sitä päättelemään ennen kuvausta.



sunnuntai 15. kesäkuuta 2014

Eilen kävi päättelykeiju

Joka päätteli nämä työt loppuun ja kuvasi ne joten kuten.
Töiden saajasta ei ole vielä tietoa, mutta kyllä ne luultavasti paikkansa löytää.





sunnuntai 1. kesäkuuta 2014

En ole unohtanut tätä blogia

mutta kun  mitään mainitsevaa ei ole saatu aikaiseksi tai ei ole voinut paljastaa.

Viimeksi sain valmiiksi tälläisen käsipyyhkeen ja anteeksi huono känny kuva.


ja hiukan aikasemmin jos oikein muistan niin en ole sitä täällä vielä näyttänyt lähti Piialle ristipistoilijoiden synttäri swapissa tälläistä



Tässä paketti kokonaisuudessa ja kuva lainattu Piialta.



keskiviikko 21. toukokuuta 2014

Tänään tupsahti toukokuun paketti

Siis ihanaiselta snyltäni ja se oli taas niin mua kuin olla ja voi. KIITOS taas. Ohje oli mielen kiintoinen Dropsilta. Olen tätä joskus katsonut, mutta en ole tehnyt, josko nyt sen kokeilis kuin sain niin ihanaa lankaakin.
En ole sitä vielä koskaan itse ostanut, mutta htypistellyt olen monen monta kertaa ja aina sen kuitenkin olen kauppaan jättänyt kun lankaa on kaapissa monen monta kerää.  Mistä sä tiesitkin että tää on mulle mieluinen lanka.
Toi tiskirätti on niin kaunis, että sitä ei raaski millään käyttää :)






sunnuntai 11. toukokuuta 2014

Nyt tännekkin sitten paremmalla onnella snyn välimuistaminen

Siis viime kerralla ei päivitys onnistunut, josko nyt onnistuu.

Sain snyltä todella ihanan kortin ja pinssin ja kuoressa oli todella ihana kissa postimerkki joka piti myös ottaa kuvaan.
Kiitos sny vielä tästä kerran.
Anteeksi heti kun kuvat eivät ole parhaimpia, mutta ovat kännykällä kiiressä otettu kun oma kamera oli lainassa.


maanantai 28. huhtikuuta 2014

viime viikolla se jo tuli, mutta tässä se on vasta nyt

Siis mikä? No tietysti snyn huhtikuun taikapallo paketti. Eli keskiviikkona tuli postista paketti lappu että paketti noudettavissa ja kerkesin swen hakeen perjantaina ja kuvasinkin heti, mutta bloggaus jäi maanantaille kun viikonloppu meni niin haipakkaa vauhtia.
Oletko sny oikein ajatusten lukija kun mietin , että tarttisi ostaa toiset 2,5 numereoiset lyhyet sukkapuikot ja ne tuli sitten nyt kuin tilauksesta. Kiitos näistä ja koko paketista. Tuo sukkalanka oli muille uus tuttavuus vaikka kaikkea olen kokeillut.

Paketti oli tälläinen ennen avausta. Ristipsitokirja on aivan mahtava ja siitä saa monenlaista kivaa esim. kortteihin ja eikun kerimään.

Kerimisen jälkeen paketti näytti tältä ( anteeksi huono kuva)
Ihastuin näihin paketissa
Lanka oli tälläistä jonka halauisin heti korkata, mtuta ensin muut työt alta pois
Tää paketti oli mahdottoman IHANA.



tässä Jonsukka kokeilujani sekä jusseja

osaltapuuttuu vuielä pari, mutta tulossa on ja tein kavertilleni myös jussi sukkia  ja yhdetpunaiset jäänyt kuvaamati mutta haitari näissä o...