Siis seuraavia jouluahja sukkia. Tällä mallilla olen kutonut jo 4 paria sukkia ja melkein 5:s pari valmiina ja niistä 4 menee jouluahjaksi ja yhdet itselleni. kerrankin sain sellaisen mallin mikä on hyvä jalkaan.
lauantai 2. marraskuuta 2013
perjantai 25. lokakuuta 2013
lopultakin sain aikaiseksi laittaa snyni lokakuunpaketin tänne
Ensiksi oli kiireitä, sitten tuli pieni sairas juttu "perheessä" ja sitten vielä kone oli hetken kiinni remontin takia.
Kiitos pkaetista joka oli todella runsas ja ihana. Miten osasitkin laittaa lapselle tarkoitetun langan niin nappiin. Tämä tulee totisesti käyttöön ja vieläpä sukuun.
Ennen kerimistä paketti oli tälläinen ja anteeksi heti huono känny kuva
Siten hiukan eriteltynä pakettin sisältöä:
Minullaon aina tämä hukassa, mutta yksi uusi on siis tervetullut joukkoon, josko tää nyt pysyis tallessa
Sitten ne apuhörpäkkeet ja mun ensimmäiset kerroslaskimeni
viimeisenä, muttei vähäisimäpänä mahtava kortti
Kiitos pkaetista joka oli todella runsas ja ihana. Miten osasitkin laittaa lapselle tarkoitetun langan niin nappiin. Tämä tulee totisesti käyttöön ja vieläpä sukuun.
Ennen kerimistä paketti oli tälläinen ja anteeksi heti huono känny kuva
Sitten keräyksen jälkeen siitä tuli tälläinen ja kuvasta näkyy, että suklaa on jo löytänyt parempiin suihn tiensä.
Minullaon aina tämä hukassa, mutta yksi uusi on siis tervetullut joukkoon, josko tää nyt pysyis tallessa
Sitten ne apuhörpäkkeet ja mun ensimmäiset kerroslaskimeni
viimeisenä, muttei vähäisimäpänä mahtava kortti
perjantai 18. lokakuuta 2013
valmista ja ei niin ihana valmista
Joulupukin pussiin 14 vuotaalle pitkät sukat ja sitten tulevalle pienelle villatakki josta puuttuu ne napit enään. Ne pitää tänään vielä käydä ostamassa.
torstai 17. lokakuuta 2013
Satu vaihto
Saomn ristipisto satuvaihtoni Marilta, Kiitos siitä valtavasti ja kirjaakin on aloitettu jo hiukan
Minun vaihtoni menio puoelstaan Marille ja siitä ei oel kovin hyvää kuvaa
tiistai 15. lokakuuta 2013
MULLE UUS PIPO
Trin sukkien kaveriksi pipon kun lankaa jäu tai joutuihan loppuun ostaan yksiväöristä lisäksi,e ttä koko pipo valmistuisi. Tässä tää nyt on valmiina.
keskiviikko 9. lokakuuta 2013
Kerrankin mä sain sukat
ja ihan vain minä ja heti polvipituiset, Ensin kuitenkin on näytettävä yhdet junasukat johin olen hurahtanut.
torstai 3. lokakuuta 2013
Snyltä kortti
Sain snyltä kortin tänään ja hemsutta rallaa edelleen jää arvoitukseksi missä päin suomea oikein asustulet. Ei taaskaan ollut leimaa, niinkuin ei edellisessäkään lähetykseäksäsi. mikä tuo tuollainen paikka on jossa ei leimata lähetyksiä? :)
Odottelen innolla mitä kaikkea sinä mahdatkaan kesiä lokakuun pakettiin.
Hyvää lokakuuta sinullekkin sny.
Odottelen innolla mitä kaikkea sinä mahdatkaan kesiä lokakuun pakettiin.
Hyvää lokakuuta sinullekkin sny.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
tässä Jonsukka kokeilujani sekä jusseja
osaltapuuttuu vuielä pari, mutta tulossa on ja tein kavertilleni myös jussi sukkia ja yhdetpunaiset jäänyt kuvaamati mutta haitari näissä o...
-
NOSTIN TÄTÄ JOTTA LOPUTKIN MUISTAISIVAT LAITTAA PAKETTINSA TULEMAAN ENNEN JOULUKUUN ALKUA! meilt'ä aiankin on vielä tulemati muutama l...
-
osaltapuuttuu vuielä pari, mutta tulossa on ja tein kavertilleni myös jussi sukkia ja yhdetpunaiset jäänyt kuvaamati mutta haitari näissä o...
-
No niin taas on syysku ja ajattelin laittaa pystyyn kahdelle tyttöselle joulukalenterin. Ensimmäiinen olisi kummitytölleni Ronajalle joka t...


