Sivut

keskiviikko 26. joulukuuta 2012

Kiitos sny joulun puuhista

Eli sain syun joulukuunpaketissa valtavasti ihania lankoja joista muodostui kolme paruia junasukkia. Kuvassa on neljä paria, mutta vain kolme snyni lähettämistä langoista. JA teitä mietityttää siis mikä ei kuulu joukkoon. No se on on ylä vasenkulma eli tuollaiset ruska-oranssit.
Muuten KIITOS sny valtavasti näitten pyhien tekemis paketista. :)


perjantai 21. joulukuuta 2012

Viimeisiä aikaanssannoksiani ennen joulua

Nämä on saatu aikaiseksi ennen aattoa.... Toivottavasti joku ei nyt sitten tullut toista kertaan esiteltyä. Olen hurahtanut nyt näihin Tennari sukkiin jas se huomaa joulupuketeissa :)




keskiviikko 19. joulukuuta 2012

Snyltä postia

Ihan ensimmäöiseksi sain snyltäni hänen 5-vuotiaan pojan valitseman kortin. Ihana myyrä kalenteri, jota ei raski laisinkaan käyttää.



Sitten tässä muutama päivä sitten tuli paketti snyltäni, niin minä ainakin sen oletan lähettäjästä päätellen. Luulisin tämän olevan myös viimeinen eli joulukuun paketti. Vielä kylläkin jäi lähettäjä hämärän peittoon kun ei ollut minkään laista viestiä paketissa mukana.
Sain monta ihanaa sukkalankaa ja lisää uusia ihania servettejä kokoelmiini. Tikkarit säästän aina kummitytölleni tuliaisiksi. KIITOS, vaikka arvoitus vielä oletkin.
Toivon, että saan tietää ketä voin kiitellä näistä ihansita paketeista, nyt se ei ole mahdollista vielä ainakaan. 


tiistai 4. joulukuuta 2012

Ristipistokalenteri

Kun saatiin nyt Ronjan ja Minjan kalenteri valmiiksi niin päätin kokeilla taas kerran itselleni rsitipistokalenteria Eli tarkoituksena on laittaa jotakin mitä luulet miun tarvitsevan ristipsitoillessa. MM, ohjeita, kangasta, lankaa, neuloja viimeistelytarvikkeita jne. Mitään muuta en kalenteriini halua.
Kalenterista voit otttaa kuinka monta luukkua haluat ja osoittten minulta saat salainenneulonta@gmail.com

1. Poppana ok

2 Poppana ok

3. Teeak ok

4. Ei luukkua
5.Teeak ok

6. Jonsu OK
7. TeeaK ok
8.
9. Teeak ok
10.Phedra Ok
11 tuikku
12.tuikku
13.tuikku
14. TeeaK ok
15.5ara  OK
16. Teeak ok
17.Teeak ok
18.Phedra Ok
19. piitsu77ok
20.Piitsu77 ok
21. piitsu77 ok
22. Piitsu77 ok
23. Piitsu 77 ok
24.

Jouluinen saksikoristevaihto

Minä sain eilen saksi koristeeni Vilmalta



Omani saksikoriste meni Sari S:lle. Toivon sen olevan jo perillä, kun en ole siitä mitään kuullut, Kuva ei ole hyvää tällä kertaan, mutta valitettavasti kamerasti olivat patterit aika lopussa.



torstai 29. marraskuuta 2012

Pöllöt

Nyt sain pääteltyä tälläset pöllöt ja toisenlaiset odottavat vielä päättely neulaa.....
Tässä 7 veikkaa ja merinoa 


torstai 22. marraskuuta 2012

Mörkölapset vaömistuivat

Nämä nyt tuli tikutettua tässä vajaassa viikossa Maija langasta.Painoa hieman alle 100 grammaa.


keskiviikko 21. marraskuuta 2012

Nyt mua hemmotellaan

Sain snyltäni toisena päivänä perkkäin postia. Tällä kertaan tuli ihana postikortti eikä ns. nykyaikainen e-mail.
Nyt alkaa pikkuhiljaa olemaan (kait) sekötetty tää flunssakin. Nenä vuotaa vielä ihan kiitettävästi.
Joulua odottelen itse oikein innolla. Lunta voi tulla, mutta sitä pakaksta en kaipaa. Niinkuin synkkääon on väsnyt ja semmoinen energiton olo niikuin snynikin totesi.
Täälläkin puikot heiluu ahkerasti niinkuin snynikin verstaassa.
Kortin tekstissä lukee seuraavaa: Lämpäosen ajatuksen alla voi lämmitellä koko päivän. :(

tiistai 20. marraskuuta 2012

Sny osasit piristää

Täällä on vajaan viikon sdairastettu kunnolla kuume-flunssaa joka esti minua pääsemästä tänä vuonna Tampereen messuillekkin. Tuntuu ettei tää lopu koskaan koko ajan saa olla niistämässä ja yksin keuhkotkin pihalle ja tuntuu ettei lääkärilt'ä saamani troppikaan auta-
 Sinä osasit nyt pirsitää minua ihanalla marraskuun paketilla. Sain ihanaa punaista lankaa joka oli koostumukseltaan 45% mihairsilkkiä ja 55% mernivillaa, mutta valitettavasti nimi on nyt hukassa. Mukana tuli myös ihana lumiukko.

Sitten olen tämän flunnssan aikana saanut yhdet lasten tennari kintaat valmiiksi





keskiviikko 14. marraskuuta 2012

tennari buumi jatkuu

ja joululahjat karttuu eli taas tuplalapsina yhdet tennari kintaat. Vuorossa taas vaalean punaiset.
Pyydän anteeksi huonoa kännykkä kuvaa. 


sunnuntai 11. marraskuuta 2012

tuplalapsia joulupukini pussiin

Nämä kaksi paria lapasia matkaavat jouluna eripuolelle suomea lahjana nuorsiolle.


Ufo valmis

Sain jo muutama päivä sitten valmiiksi ton pitkä aiksien ufon, mutta en muistanut kuvata sitä heti valmiina vaan vasta kun sain siihen noi kaikki paketit paikoilleen.
Nyt kummityttöni saa tämän kaleterin loppu kuusta.


torstai 1. marraskuuta 2012

Tennari kintaat

Kokeilin vaihteeksi tälläisiä ja vieläpä opettelin tekemään ne tuplalapasina. Wau voin sanoa itsestäni se meninaan onnistui ja näin ollen nämä kaksi patria kintaita matkaa jouluna pukin pussissa eteenpäin.
Nämä on tehty 7 veikasta ja vuoren olen kutonut woolista ja nauhat ovat pituudeltaan 100 cm.
vaaleaunaiset lapaset tein kaveriksi vaaleanpunaisille tennarisukille. Näin ollen pitäisi vielä ennen joulua tehdä yhsdet tuollaiset kintaat lisää, jotta kaikki nuoret tyröt saavat omansa :)



maanantai 29. lokakuuta 2012

Tänään tuli mun Halloweeni vaihtoni

Sain vaihtoni Katrilta. Sain ihania kurpitsoja niinkuin kerroinkin ilmoittautuessa  pitäväni.  Kankaalle kyllä löytyy läyttöä. Ja saan nostaa hattua Katrille kun on nähnyt pistellä mustaan pohjaan työnsä. Minulta se ei olisi onnistunut laisinkaan.
Kiitos kokonaan paketista Katri.



sunnuntai 28. lokakuuta 2012

Viimisimmät valmistuneet pukinkonttiin laitettavaksi

EWli kahdet lapset. Nämä löytyvätr joltakulta tänä vuonna joulupukin pussista.


lauantai 27. lokakuuta 2012

Halloween vaihto

Ristipsitoilijoilla oli Halloween vaihto ja varmaankin  tai ainakin toivon, että vastaan ottaja eli Ressu on saanut jo omansa, kun postitin sen hivenen aikaisemmin kuin oli määrä aika, koska lähdin reissuun juuri silloim. Omani ei ole vielä tullut perille. Siitä on tulossa sitten myöhemmin oma pstauksensa. Laitoin Ressulle menenääm ämpärin laukun johon olin kirjonut kurpitsan sekä hiukan materiaaleja vaikka ristipistotöiden viimeistelyyn..

Ämpärilaukkuun satuib löytämään vielä sopivaa kurptsa kangastakin.

Ämpärilaukku

Otin sitten vielä lähikuvan itse kirjonnasta

Lähikuva kirjonnasta
 Tässä vielä kokonaiskuva lähettämästäni vaihdosta.

Koko paketti

lauantai 20. lokakuuta 2012

Lopultakin sain aikaseksi päivittää snyn paketin

Sain  lokakuun pakettini jo torstaina, mutta ei ole ollut aikaa tai paremmin viitteliäisyyttä päivittää blogiini snyltäni tullutta paketia ( olen pahoillani).
Paketissa oli paljon erilaisia puuvilla lankoja ja mukana tuli ohje tiskikukkaseen, jonka aijon joskus kokeilla ja sitten butterfly langasta voi tehsä huiveja, joita minä valitettavasti en osaa tehdä vaikka olen kokeillut monet kerrat. Nämä langat jäävät odottamaan uutta insipistä kokeilla ko. huvin tekoa.
Paketti oli IHANA.
 Ja sitten mietin ensi kesäksi puuvillalangasta jobnkinlaisen pipon tekoa. en siis kaikkia lankoja raaski tiskikukkasiksi laittaa.

torstai 18. lokakuuta 2012

Syksyn ensimmäiset joulukortit valmiina

Nyt tuli valmiiksi kaksi ensimmäistä joulukorttia tälle vuodelle.


MUOKS. klo 19.11 4 korttia lisää





tiistai 16. lokakuuta 2012

Pihlajan marja karkki setti

valmistui Maijasta, 7 verikasta ja Merinovillasta ( nimi ei musitissa).
Höyrytys vain puuttuu.
Tämä setti jää ohan minulel itselleni.

Pihlajan marja setti

torstai 11. lokakuuta 2012

Ronja ja Minja saanut yhteisen paketin

Lasten teema vaihdossa aiheella syksy ja heidän pakettinsa heille oli laittanut Samuel jota KIITÄMME tällä kertaan ja molemmat saivat ihanat sukat ja lakun.

Ronjan paketti

Minjan paketti
 Ronja sai myös Sky:ssa paljastus pakettinsa joka tuli Nuppuselta 4v ja oli hauska palapeli kirja

Ronjan paljstus SKY




lauantai 6. lokakuuta 2012

tiistai 2. lokakuuta 2012

Eilen sain yllätyspostia

Eilen kun kävin laatikolla oli siellä tälläinen paketti odottamassa, jonka lähettäjäksi osoitetietojen mukaan plastui snyni.

 Jännityksellä sen avasin ja sieltä putkahti esiin myöhästnyt synttärilahja, joka oli todella runsas


 Kortim teksti vielä hiukan lähemmin

Kiitos sny tästä ihanasta yllätyksestä joka paljastui sitten synttärilahjkasi. En osannut odottaa tätä ollenkaan.



lauantai 29. syyskuuta 2012

Kirjoneulesukat

Näihin on otettu mallia Haaviston sata kansanomaista kudin kuviomallia kirjasta.

ja seitten on samaisen kirjan avustksella menossa myös tälläiset sukat


lauantai 22. syyskuuta 2012

Ristipistoilijoiden synttäriswap 2012

Osalltuin tähän kahdella paketilla. Nyt oli sitten minun vuoroni saada omat pakettini.
Ensimmäinen paketti tuli Rebecalta ja kortin oli tehnyt hänen tyttärensä. Tämä on niin upeas paketti etten tiedä mitä sanoisin.






Sitten sain Kaisalta myös niin maan upeen paketin, että en osaa sanoin sitä kuvata.



KIITOS molemmille sanoin kuvaamattoman ihanista pasketeista.
Itse en ole vielä hoitanut hommaani loppuun eli toinen paketti on vielä tämän vuoden aikana menossa saajalleen, Paketti on suunnitteilla ja Kirjonta siihe on jo tehty, mutta muuten se on vielä vaiheessa, mutta ei sen kanssa ole vielä mikään kiire.